Aprilli.

Niin, se on taas. Se päivä kun ihmiset yrittää jujuttaa toisiaan ja nauraa toistensa kustannuksella. Mikäs siinä pikku pilassa. Voihan se olla hauska ja harmiton. Useimmat ovat kuitenkin väkinäisiä, epähauskoja, loukkaavia, vaarallisia tai puhtaasti helvetin tyhmiä. Sama pätee kyllä toisinaan myös ihmisiinkin, joten mikäpäs siinä tosiaan. Sehän on vain luonnollista.

Vaikka riittävän hyvän (huonon) pilan mieleen tullessa sellainen saattaa tullakin tehtyä, en, kuten edellämainitusta ehkä voi hienovaraisesti tuoksahtaa, erityisemmin pidä aprillipäivästä. Tässä ei kuitenkaan ole varsinaisesti kyse itse päivän turhuutta tai turhamaisuutta kritisoivasta nillittämisestä. Ei. Kannan henkilökohtaista kaunaa päivää kohtaan, koska se on elämäni toistaiseksi raastavimman elämänvaiheen symboli. 01.04.2010-01.04.2012 koostui useammista positiivisista osioista huolimatta lähinnä vastoinkäymisistä, stressistä, ahdistuksesta ja menetyksistä. Näinollen vuosi sitten kun se vittumainen pöly tuntui viimein hälvenneen, oli pelkästään loogista yrittää muovata edellämainitut asiat ja niiden syövereissä omia raajojaan syömällä itseään elossa pitänyt toivon kipinä yhteen nippuun. Siis tehdä biisi.

Syksyllä etsimässä asioiden ydintä.

Jonnekin vierähti vuosi. Kappaleen runko syntyi tuolloin yhdellä istumalla, mutta kaikki muu otti aikansa. Osittain aikaa vei sen aiottu sijoituspaikka. Tämän pikkueepoksen piti olla Siimeksen Käärmelinna II-julkaisun päätöksenä, joten sen edistyminen oli jokseenkin verrannollisessa suhteessa kyseiselle julkaisulle kaavaillun oheismateriaalin kera. Ja sen synty ei oikein edennyt. Toisin kuin ensimmäisen julkaisun kanssa, tällä kertaa intuitio ei sanellut tapahtumien kulkua, ja biiseistä oli jo lähtövaiheessa aika selkeä näkemys. Niiden lopullinen muoto ei vain silti tuntunut tulevan luo ja äänitys- ja sovitustyö oli ripottaista ja inspiraation suhteen nihkeää. Lopulta koko biisikolmikko päätyi hyllylle ja tätä kirjoittaessa lähes valmis lopputulos, "Käärmelinna IIb" on jotain aivan muuta.

Vuodenvaihteessa kaivamassa esiin asioiden ydintä.

Mutta tämä kyseinen laulu jäi piinaamaan. Rauha oli saatava - sekä itse laulun että sen syntyä sanelleiden asioiden suhteen. Siispä kävin jälleen alkuvuodesta hiljalleen tutkimaan joskohan siitä vielä kuitenkin tulisi valmis. Kokonaisuus oli aikamoinen sotku. Olemattoman tasapainon keskellä oli röykkiö, missä oli sekaisin neljällä eri kitaralla äänitettyjä raitoja, kolmea eri bassoa, keskeneräinen rumpusovitus ja yhtä sun toista enemmän tai vähemmän ylimääräistä. Tolkuttoman säätämisen ja uudelleenäänittelyn myötä jokin loksahti kohdalleen, kun sekavat synaraidat löysivät tiensä biisiin. Suitsait sukkelasti testikuunteluja siellä sekä täällä että tuolla, ja hymyilevä toteamus: se on valmis - niin valmis kuin siitä tällä mielialavuoristoradalla ja näillä taidoilla voi tulla.

Ja nyt sen voi tästä sitten myös kuunnella. Tässä kohtaa teki tietysti hirveän paljon mieli lykätä varsinaisen biisin sijaan raidalle vähintäänkin joku huutava vuohi-tyyppinen pila, mutta koetin pidellä aisoistani kiinni. Antoisaa aprillia vaan.

Alla biisin voi kuunnella embed-henkisesti tai vaihtoehtoisesti voit klikata tästä.

Ps.:
Jos kuitenkin haluat jotain aprillihenkeä tähän niin senkus klikkaat.